Tänään ei huvittaisi. Olen koko aamupäivän etsinyt inspiraatiota niin Aamulehdestä, facebookista kuin muotiblogeistakin - turhaan. Siispä ei auta muu kuin ottaa rautalanka kauniiseen käteen ja alkaa väntää.
Minusta tulee äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tämä on viimeinen syksyni yliopistolla, joten ajattelin rykäistä mediakasvatuksen opintokokonaisuuden, koska en mitään muutakaan keksinyt. Mediakasvatus ei ole minusta ollut koskaan erityisen mielenkiintoista ja olenkin pystynyt välttämään koko aiheen melko luontevasti opintojeni aikana. Suurin syy mediakasvatuksen opintojen aloittamiseen minulla oli se, että raahautuisin edes muutaman kerran viikossa yliopistolle. En uskonut oppivani mitään sinänsä uutta vaan ainoa hyöty, jota mediakasvatuksen opinnoista ajattelin saavani, olisi suoritusmerkintä.
Asenteeni mediakasvatukseen onkin ollut aina melko negatiivinen. Koen olevani ns. vanhan liiton opettaja, jonka mielestä tie onneen ja eheyteen löytyy kaunokirjallisuudesta mieluummin kuin internetistä. Olen vakaasti sitä mieltä, että mediasisällöt ovat pakollinen paha äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa ja ne voitaisiin aivan hyvin sysätä myös jonkin toisen aineen riesaksi.
Hämmästyksekseni olen huomannut mediakasvatusten opintojen olevan todella inspiroivia. Tenttikirjoja lukiessani olen saanut ideoita opetusmentelmistä ja tehtävistä niin luovaan kirjoittamiseen kuin kielenhuoltoonkin liittyen. Ymmärrykseni median käsitteestä lähtien on syventynyt. Mikä tärkeintä, negatiivinen asenteeni on muuttunut hieman positiivisempaan suuntaan. Olen edelleen sitä mieltä, että äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa on liikaa sisältöjä ja että suomalaisessa koulujärjestelmässä tulisi keskittyä
enemmän kaunokirjallisuuden opetukseen ja syvällisempään ymmärrykseen. Mutta olen myös sitä mieltä, että mediakasvatus tulee integroida jokaikiseen oppiaineeseen siten, että media välineenä, sisältönä ja subjektina (ks. Vesterinen 2007, 75-76) on luonteva osa koulun arkea samalla tavalla kuin se on jo osa oppilaiden arkea. Ymmärrettävästi tämä ei ole täysin ongelmatonta. Kuten Olli Vesterinenkin (2007, 81) kirjoittaa "todellisuudessa koulujen mediakasvatus on laajassa mittakaavassa kautta aikojen kangerrellut välineiden ja ohjelmistojen puutteen, vaikeiden tekijänoikeuskysymysten ja opettajien tietojen, taitojen ja asenteiden takia." Kouluinstituution suhdetta mediaan leimaa eräänlainen lukkosyndrooma: tietokoneet lukitaan ATK-luokkaan, videokamerat kaappeihin. Kännykköjen ja mp3-soitinten on pysyttävä repussa. Pahimmassa tapauksessa oppilaan oma kiinnostus mediaa kohtaan palkitaan jälki-istunnolla. Konkreettisiin lukkoihin on olemassa onneksi avain, mutta miten aukaistaan lukot opettajien asenteissa? Vesterinen (2007, 80) peräänkuuluttaa, että mediakasvatuksessa tulisi laajentaa käsitystä perinteisistä, institutionaalisista media- ja informaatiolukutaidoista kohti ihmistenvälisen informaalin tiedonrakentumisen kulttuuria, ns. sosiaalista mediaa. Hän myös ehdottaa, että sosiaalinen media voidaan ottaa koulutyöhön mukaan, erityisesti osaksi opetusta ja opiskelua (2007, 82). Vesterinen muistuttaa, ettei sosiaalisen median hyödyntäminen ole itseisarvo. "Vasta jos nähdään, että tämä on mielekäs tapa ottaa lasten ja nuorten mediakulttuuria
osaksi koulutyötä ja että pedagogisessa mielessä opettajan ja oppilaiden toimintaa
voidaan tukea näillä sovelluksilla, on syytä alkaa suunnitella, miten sosiaalinen me-
dia voisi oikeasti muodostua osaksi oman koulun toimintaa." (Vesterinen 2007, 83.)
Vesterinen tahtoo "mediasivistyneitä opettajia kentälle" (2007, 78). Mistä sellaisia tulee? Opettajankoulutus ei mielestäni tarjoa eväitä todelliseen mediasivistykseen, jossa osattaisiin ottaa huomioon oppilaiden omat kiinnostuksenkohteet ja sosiaalinen media. Mediakasvatuksen opinnot eivät ole pakollisia ja sellaiset opettajaopiskelijat, jotka sitä tarvitsisivat tuskin kyseisiä opintoja valitsevat. Minutkin ohjasi mediakasvatuksen pariin lähinnä graduni viivästymisen aiheuttama aukko aikataulussa. Onneksi.
Lähde:
Vesterinen, Olli 2007. Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena. Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.) Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007. http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-1-4.pdf tark. 11.10.2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti