Lasse Lipponen (2007, 51-52) määrittelee medialukutaitoisen henkilön sellaiseksi, joka "pystyy hankkimaan tietoa, arvioimaan ja analysoimaan sitä. Hän kykenee myös ilmaisemaan itseään tuottamalla painettuja sekä digitaalisia mediaesityksiä. Lisäksi hän osaa suhtautua krittisesti mediaa ja mediaympäristöä kohtaan." Tämän määritelmän valossa uskoisin, että omat medialukutaitoni ovat suhteellisen hyvät. Lipponen kuitenkin toteaa, että kun puhutaan uudesta tieto- ja viestintätekniikasta ja mediasta, sanotaan niiden vaativan uudenlaista osaamista ja lukutaitoa (Lipponen 2007, 51). Medialukutaito onkin oikeastaan mediatoimijuutta, joka on Lipposen mielestä tärkeä käsite ja ilmiö, koska sen kautta on mahdollista ymmärtää yleistä mediaosaamista ja paikallista ja yhteisöllistä mediaosaamista uudella tavalla, sekä hälventää mahdollista risririitaa näiden näkökulmien välillä (emt. 57).
Medialukutaidosta usein unohtuu oman ilmaisun ja tuottamisen näkökulma. Useimmiten itse tarkastelen mediaa vastaanottajana, enkä välttämättä ajattele itseäni mediatoimijana, kun päivitän Facebook-profiiliani tai kirjoittaessani tätä blogia. Pääasiassa Facebookissa on sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ja tässä blogissani mediakasvatuskurssin suorittaminen, ei mediatekstin tuottaminen ja julkaisu. Ajattelutapani on kieltämättä auttamattoman vanhanaikainen, mutta täytyy myöntää, että ensimmäiset assosiaationi mediateksistä ovat edelleen sanomalehteen tai televisioon liittyviä. Onneksi internetjulkaisut, esimerkiksi verkkolehdet, tulevat hyvänä kakkosena. Perinteiseen mediatekstiin kuitenkin huomaan suhtautuvani kritiikittömämmin kuin verkkojulkaisuun, vaikka kyseessä olisikin sama lähde. Toisaalta luen esimerkiksi uutisen verkkolehdestä tarkemmin kuin sanomalehdestä.
Hankala ja Linnankylä (2007, 89) pohtivat, että "painettujen sanomalehtien kuolemaa on ennustettu useaan otteeseen, mutta toistaiseksi ennustukset ovat menneet pieleen. Lähes kaikilla sanomalehdillä alkaa jo olla verkkoversio. Ne eivät ainakaan vielä ole juuri vähentäneet painettujen sanomalehtien suosiota, vaikka ovatkin monipuolistaneet lehtien tekstimateriaalia ja ilmaisukeinoja sekä vahvistaneet vuorovaikutuksen ja välittömän keskustelun mahdollisuuksia." Sanomalehden taika on mielestäni sivun kääntämisen mahdollisuus. Otsikot ovat piilossa ja houkutus kääntää sivua on suuri, jos ensimmäisen aukeaman jutut eivät vakuuta. Tämän vuoksi kiinnostavaankiin juttuun keskittyminen on joskus hankalaa, varsinkin kun aamulla on useimmiten kiire. Verkkolehdessä kaikki otsikot ovat samantien esillä ja kiinnostavan uutisen valinta on helppoa. Verkkouutisia luen myös yleensä iltaisin, kun on aikaa istua alas ja keskittyä kunnolla. Minusta on mielenkiintoista, että uutisia lukiessani välineiden mahdollisuudet ikäänkuin kääntyvät ympäri: sanomalehden, joka on konkreettinen esine ja sinänsä hidas väline internetiin verrattuna, luen usein nopeasti silmäillen, kun taas verkkouutiset, jotka päivittyvät nopeasti, tutkin ajan kanssa.
Eräs seikka, johon olen kiinnittänyt huomiota, on visuaalinen ilmaisu sekä sanomalehdissä että verkkojulkaisuissa. Laitinen (2007, 62) korostaa, että visuaalinen viestintä on yhtä lailla tarkoitushakuista kuin vaikkapa verbaalinen viestintä. Hän muistuttaa, että "median ja viihteen kuvastot sisältävät aina muitakin kuin vain puhtaita havainto-objekteja. Ne ovat kulttuurituotteita ja sellaisina täynnä viittauksia kulttuurin osa-alueisiin ja perinteisiin. Ne sisältävät konnotaatiota eli lisämerkityksiä. Visuaalisesta lukutaidosta puhuminen liittyy erityisesti visuaalisen median tuotteiden kulttuurisiin lisämerkityksiin." (Emt. 67.) Kuitenkin mielestäni verkkolehdissä kuvat ovat useimmiten vain kuvituksen tai koristelun asemassa, kun taas sanomalehdissä kuvat ovat yleensä tarkemmin harkittuja ja tärkeä osa kokonaisuutta. Luulen tämän johtuvan siitä, että verkkolehtien uutiset kilpailevat otsikoillaan, kun taas sanomalehdistä silmiin osuvat ensimmäisenä kuvat. Toisaalta verkkolehtien valtti on uutisen nopeus, jolloin uutinen saattaa ihmisten tietoon nopeasti, eikä välttämättä kuvan etsintään jää liiemmin aikaa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että koska internetin kuvatulva on rajatonta ja usein täysin turhaa, olen alkanut sulkea siltä silmäni. Toisin sanoen internetissä visuaalinen lukutaitoni on tahallaan huonoa, sillä kuvia on paljon ja usein niiden lähdekin saattaa olla epäluotettava.
Lähteet:
Hankala, Mari & Linnankylä, Pirjo 2007. Sanomalehdestä oppia aktiiviseksi ja mediakriittiseksi kansalaiseksi. Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen. (toim.) Kupiainen, Kynäslahti & Lehtonen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007. http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-1-4.pdf tark. 27.9.2010
Laitinen, Sirkka 2007. Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon
opettamisesta. Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen. (toim.) Kupiainen, Kynäslahti & Lehtonen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007. http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-1-4.pdf tark. 27.9.2010
Lipponen, Lasse 2007. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen
mediaosaamiseen. Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen. (toim.) Kupiainen, Kynäslahti & Lehtonen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007. http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-1-4.pdf tark. 27.9.2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti